3 tapaa lisätä lahopuuta kaupunkivihreään
Teksti ja kuvat: Laura Uimonen, Tampereen yliopisto
1. Koristeelliset pystypuut
Joskus puu lopettaa viheriöimisen ja tätä kutsutaan usein puun kuolemaksi. Käsite kuollut pystypuu (standing deadwood) löytyy niin metsäntutkimuksesta kuin luonnonsuojelusta. Biologisen monimuotoisuuden kannalta puu jatkaa elämäänsä myös kasvun ja yhteyttämisen loputtua. Puun kuivuminen ja lahoaminen aloittavat puun toisen elämän jakson. Pystyyn kuollut puu tiputtaa usein kaarnansa ja puuaines harmaantuu. Männyistä kehittyy jopa satoja vuosia kestäviä keloja hitaan kuolemisprosessin ansiosta pohjoisilla alueilla. Joskus myös haapa ja muut lehtipuut kehittyvät kelojen kaltaisiksi.
Kuolleiden puiden tutkimusta kaupunkialueilta löytyy vasta hyvin vähän. Talous- ja erityisesti pohjoisen vanhat metsät kuuluvat metsäntutkimuksen ytimeen ja parhaillaan Itä-Suomen yliopiston Kelo-projekti tutkii juuri kelojen syntymistä ja prosessia. Myös kaupunkimetsiä on ryhdytty tutkimaan ja samoin kaupunkipuista on tullut oma tutkimusalansa ja kaupungeissa ohjelmallisesti hoidettu vihreä varanto. Myös kuolleista pystypuista on tullut jo tärkeä ja tunnistettu osa nk. kaupunkivihreää ja ennen kaikkea kaupunkiluonnon monimuotoisuutta.



Kuolleen puun käyttö osana kaupunkiympäristöä ja puutarhoja ei kuitenkaan ole uusi ilmiö. Helsingin Lauttasaaren Pajalahden puistosta löytyy Helsingin rakennusviraston työllistettyjen työpajassa 1996 veistetty Toteemi. Lähes kolmekymppinen puutoteemi veistoksineen näyttää voivan hyvin merellisessä ympäristössään.
Puistojen historiassa 1800-luvun viktoriaanisten puistojen tapa vastata romantiikan mystiikan kaipuuseen oli jälleen kiinnostusta herättävä stumpery garden, hämärä kantopuisto saniaisineen. Näyttääkin, että luonnonmukaisen kasvillisuuden lisäämisen lisäksi koristeellisten juurakoiden ja oksien sijoittelu multaan on tulossa uudelleen suosioon.
2. Maapuut ja kannot penkeiksi, rajamaan reittejä ja leikkiin
Kannolla istuminen kannattaa. Toinen tapa lisätä lahopuuta on säilyttää kannot ja jättää kaadettujen puiden rungot maapuiksi. Kun kaupunki- tai pihapuuta ei voida enää säästää, kannattaa kuitenkin säästää vaivaa ja rahaa ja jättää kanto penkiksi ja rikastuttamaan luontoa.

Huomio kannattaa kiinnittää erityisesti puiden elämään maanpinnan alle maaperään. Kyse ei siten ole pelkästään puumateriaalista, vaan luonnollisesta kierrosta. Vettä läpäisevät ja imevät luonnolliset pinnat ovat tärkeitä muuttuvassa ilmastossa sateiden yleistyessä ja juuristoilla on tärkeä tehtävä maaperän sitomisessa sekä ravinteiden ja veden kierrossa.


Kuvat yllä. Tampereen Näsinpuisto on historiallinen puisto, jossa Näsinkallion Milavidan museon ympärillä taideteokset, vanhat puut, koristekasvit, leikkipuisto ja maaston mukaan kiemurtelevat polut sulkevat syliinsä myös koko joukon ilmasto- ja lumo-tekoja. Leikkialueella on viherkattoa kantava katos, puihin on lisätty lepakon pönttöjä ja kuollut puu saa jatkaa eloaan rinnallaan puulajikokeiluiden istutukset.
Sitä, miten lahopuurungot sopivat pihapiiriin voi käydä tutkimassa kasvitieteellisissä puutarhoissa, arboretumeissa ja jo yhä useammassa kaupunkipuistossa. Tampereella Hämeenpuiston päästä löytyy Näsinpuisto, jossa suuret ruhtinaanpoppelit saavat jatkaa elonkirjon ylläpitoa sekä pystypuina että maapuina. Suuret rungot palvelevat sekä penkkeinä että ruokapöytänä linnuille ja hyönteisille. Puunrunkoja voi käsitellä penkeiksi tai niitä voidaan jättää reitin varrelle myös rajaamaan alueita, silmäniloksi ja leikkiin.
Maapuita voidaan jättää maastoon, siirtää sopiviin paikkoihin ja muovata penkeiksi. Maapuista on tullut jo tuttuja niin retkeilymaastoissa kuin kaupunkiympäristöissäkin.



Kuvat yllä. Lahden Esikonpuistossa hake leikkialustana ja lahopuu rajaamassa leikki-aluetta. Lehmusten rungot lahoavat hiljalleen ja hake toimii leikkialustana suojaten samalla eroosiolta, läpäisten vettä ja toimien luonnollisena ympäristönä eliöille.
3. Puunrungot niityillä, istutuksissa ja kosteikoissa
Kolmas tapa on yhdistää lahopuuta istutuksiin ja kosteisiin painanteisiin sekä rannoille. Materiaaliksi käyvät niin oksat kuin suuremmat rungot. On turhaa kuljettaa luontoa rikastava materiaali pois tontilta, jos tilaa riittää. Jos tilaa on vähän, puun hakettaminen ja käyttö katteena, poluilla ja oleskelualueilla on myös hyvä vaihtoehto.

Tampereen Hatanpään Arboretumin Pajaniemessä sijaitsee tuhkien sirottelupaikka, jonka tuntumaan on perustettu niitty lahopuineen.

Kävijöille kerrotaan tarkoituksesta kyltein osana Tampereen luonnonmonimuotoisuus ohjelmaa.

Tampereen Vihiojan haukikosteikko on rakennettu muokkaamalla suoraa ojaa osaksi viheralueen vesiaihetta hyödyntäen maamassoja paikalta. Puunrunkoja on aseteltu osaksi kivisoraikkoja.
Lähteet:
Båsk, Irja (1997). Värikäs toteemi kuvaa Lauttasaaren lintuja ja kaloja. 2.1.1997 Helsingin Sanomat. https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000003588775.html [noudettu 26.11.2024]
Fröhlich, A. & Ciach, M. (2020). Dead wood resources vary across different types of urban green spaces and depend on property prices. Landscape and urban planning. [Online] 197103747-.
Lännenpää A., Aakala T., Kauhanen H., Kuuluvainen T. (2008). Puiden kuolinsyyt pohjoisen Fennoskandian luonnontilaisissa kuusimetsissä. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2008 numero 2 artikkeli 6623. https://doi.org/10.14214/ma.6623
Oinaala, Sampsa (2022). Miksi kelopuu säilyy lähes ikuisesti? Sitä tutkitaan kunnolla vasta nyt. Koneen säätiön eri reittejä-juttusarja verkossa. https://koneensaatio.fi/tarinat-ja-julkaisut/miksi-kelopuu-sailyy-lahes-ikuisesti-sita-tutkitaan-kunnolla-vasta-nyt/? Julkaistu 20.12. 2022 [noudettu 26.22.2024]
Tampereen kaupungin Luonnon monimuotoisuus ohjelma. https://ilmastovahti.tampere.fi/lumo [noudettu 26.11.2024]
Unwin, R. (2013) The Renovation of the Lower Woodland Garden at the Royal Botanic Garden Edinburgh. Sibbaldia : an occasional series of horticultural notes from the Royal Botanic Garden Edinburgh. Online, 97–108.
Uppsala kommun. Träd. https://www.uppsala.se/kommun-och-politik/sa-arbetar-vi-med-olika-amnen/sa-arbetar-vi-med-grona-fragor/trad/ [noudettu 26.11.2024]